Valikko:

Vuorilla ja syvänteissä

Erkki Lemisen runoja ja lauluja

*) säv. Seija Pitkänen


Erkki Leminen


Erkki Leminen syntyi elokuussa 1922 Uukuniemen Sikopohjassa. Isä oli maanviljelijä. Erkki oli vahva ja samalla herkkä poika. Hän viihtyi hyvin maatalon töissä. Hänen lapsuudessaan Uukuniemessä vaikutti unissasaarnaaja Helena Konttinen. Syntynyttä herätysliikettä kutsutaan Uukuniemen herätykseksi.

Talvisodan aikana perhe joutui evakkoon Raaheen asti, jossa Erkki kävi maamieskoulun. Sodan alettua uudelleen Erkki Leminen määrättiin Karjalan kannakselle. Armeijassa hän sairastui ja joutui hoitoon Ruotsiin ja myöhemmin Pikonlinnaan. Rauhan tultua oli edessä vaikea evakkomatka Uukuniemestä. Siitä kertoo runo Hyvästi koti. Evakkomatka päättyi sillä kertaa aivan uuden rajan lähelle Parikkalaan.
Maaliskuussa 1945 pidettiin Parikkalassa Kummun koululla seuroja, joiden aikana Erkki Leminen nousi pystyyn tuttujen naapurien keskellä ja sanoi: ”Rukoilkaa minun puolestani!” Uskon löytänyt nuori mies meni paikkakunnan raamattukurssille ja myöhemmin opiskelemaan Kauniaisten Raamattuopistoon. Niihin aikoihin hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”En voi olla paikoillani, polttaa sielujen hätä.” Imatran miestenpäivillä Erkki tutustui Kansan Raamattuseuran johtajaan Mauri Tiilikaiseen, joka kutsui hänet vuonna 1948 seuran kiertäväksi evankelistaksi. Tätä työtä varten hän suoritti vuonna 1956 saarnalupatutkinnon.

Innokas evankelista ajoi autollaan ympäri Suomea pitämässä evankelioimispäiviä. Hän oli mennyt naimisiin vuonna 1947 opettaja Sirkka-Liisa Ijäksen kanssa. Perheen kotipaikaksi tuli Ristiina. He saivat viisi lasta, mutta kiertävä saarnamies ei voinut useinkaan olla lastensa kanssa. Hän saattoi olla vuodessa peräti 259 päivää matkoilla. Hän oli erityisesti nuorten ihailema puhuja. Tampereella hän sai kuulijoikseen 400 nuorta. Mainosteksti kysyi tunnetusta tanssipaikasta: ”Onko Konsussa kummempaa kuultu?”

Ajan mittaa Erkki Lemisestä kehittyi saarnamies, jonka puheissa oli paljon huumoria ja lämminhenkistä jutustelua. Hän ammensi sanottavansa suoraan Raamatusta ja osasi tulla lähelle ihmistä. Hänen sanansa sattuivat ja hänen kielensä oli helmeilevän kaunista. Leirit Vivamossa, Oronmyllyn leirikeskuksessa ja varsinkin Lapin Kairosmajalla olivat hänelle tärkeitä latauspaikkoja. Kun hän löysi tunturien hiljaisuuden, hän oli ajanut jo yli miljoona kilometriä Suomen maanteillä ja pitänyt yli 10 000 hengellistä puhetta.

Vuonna 1952 ilmestyi Erkki Lemisen ensimmäinen kirja. Hän kirjoitti kaikkiaan 33 hartauskirjaa, elämänkertaa ja runokirjaa. Hänen runojaan ovat säveltäneet Kari Tikka, Pekka Simojoki ja Osmo Vänskä. Erkki Leminen oli sekä hauras että vahva mies, vaikuttava puhuja ja kirjailija. Hän oli ennen muuta Jumalan armon julistaja. Hän kuoli vuonna 1993 Ristiinassa.

Takaisin